Verkossa toimivien lainanvertailupalveluiden määrä on viime vuosina kasvanut siinä määrin, että kukaan television tai radion avannut kuluttaja ei ole voinut välttyä niiden mainonnalta. Yksi näkyvimmistä palveluista on OmaLaina.fi, ja siksi keräsimme vastaukset 11 kiinnostavaan kysymykseen, joita asiakkuutta harkitessasi saatat pohtia. Selvitimme myös sen, millaisia Omalaina-kokemuksia asiakkaat ovat verkkoon kirjoittaneet ja millä korolla palvelun kautta voi oikeasti saada lainatarjouksia.
Tarkista oma korkotasosi Omalainan avulla
Vakuudettomien lainojen kuten kulutusluottojen ja yhdistelylainojen korot vaihtelevat asiakaskohtaisesti. Myös pankkien luotonmyöntöehdoissa on eroja.
Älä arvaile matalimman koron tarjoavaa pankkia, vaan toimita lainahakemus yhdellä kertaa yli 20 Suomessa toimivalle pankille ja rahoitusyhtiölle kotimaisen Omalainan kautta.
Kilpailutus on maksuton, eikä se sido sinua mihinkään.
1. Mistä tiedän voiko OmaLaina myöntää minulle lainaa?
Tähän on helppo vastata.
OmaLaina ei missään tilanteessa myönnä sinulle lainaa, koska kyseessä ei ole rahoituslaitos tai luotonmyöntäjä. OmaLaina.fi-palvelu pelkästään kilpailuttaa lainahakemuksesi yhdellä kertaa noin 20 eri luotonmyöntäjällä ja pankilla.
Kymmenien lainahakemusten täyttämiseen tuhraantuisi helposti aikaa yhden työpäivän verran, joten kilpailutuspalvelun idea on toimittaa tarvittavat hakijatiedot yhdellä hakemuksella useille eri pankeille ja rahoituslaitoksille.
Kilpailuttamalla saat selville, mitkä pankit tai rahoitusyhtiöt voivat tehdä sinulle lainatarjouksen ja millaisella korolla. Vakuudettomien lainojen korot voivat vaihdella huomattavasti eri lainanhakijoiden välillä. Omalainan mainoslause ”Aina oikea hinta lainalle” viittaa tähän asiaan.
Palvelu on varsin suosittu, sillä sen omien verkkosivujen mukaan Omalaina-kokemuksia löytyy jo yli 300 000 asiakkaalta Suomessa.
Yhteistyökumppaneita OmaLainalla on tällä hetkellä noin 20, joista tunnetuimpia lienevät muun muassa Aktia, POP Pankki, Alisa Pankki ja Bank Norwegian.
Kaikki yhteistyökumppanit on listattu palvelun verkkosivuilla.
Eri luotonmyöntäjillä on erilaisia vaatimuksia lainanhakuun liittyen, mutta pääsääntöisesti kilpailutuspalvelun käyttäminen on mahdollista, mikäli olet täysi-ikäinen ja sinulla on säännöllisiä tuloja. Hakemuksesi välitetään niille kumppanipankeille, joiden lainakriteerit täytät.
Saamiasi lainatarjouksia voit vertailla OmaLainan OmaTili-sivujen kautta ilman että sitoudut mihinkään. Jos mikään rahoituslaitos ei pysty junttaamaan korkoa tarpeeksi alas, lainaa ei kannata ottaa.
Mikäli puolestasi saat järkevän tarjouksen, voit hyväksyä sen, ja lainasopimus syntyy tässä tapauksessa sinun ja lainanantajan välille. OmaLaina.fi toimii kilpailutuksessa vain välikätenä.
Omalainan kautta voi hakea joko uutta lainaa tai yrittää kilpailuttaa edullisemmat ehdot jo olemassa olevalle lainalle tai lainoille.
2. Minkä takia palvelun käyttö ei maksa mitään?
OmaLaina saa palkkionsa pankeilta ja rahoitusyhtiöiltä, joiden lainoja se kilpailuttaa. Tämä tarkoittaa, että jos päädyt kilpailuttamaan lainasi ja hyväksymään jonkun saamistasi tarjouksista, kyseinen lainanmyöntäjä maksaa OmaLainalle välityspalkkion uudesta asiakkaasta.
Toimintamalli on siis hyvin vastaavankaltainen kuin erilaisilla hotelli- ja lentovaraussivustoilla, joiden kautta kuluttaja voi vertailla eri vaihtoehtoja ja halutessaan valita niistä itselleen sopivimman.
Pankki tai rahoitusyhtiö toki itse hyötyy enemmän sellaisista asiakkaista, jotka se on saanut suoraan ilman välissä toimivaa kilpailuttajatahoa.
Luotonmyöntäjät kuitenkin tekevät yhteistyötä OmaLainan kaltaisten lainanvälittäjien kanssa, koska tällä tavalla heidän on mahdollista tavoittaa isompi joukko potentiaalisia asiakkaita.
Asiakkaan näkökulmasta katsottuna lainan ottaminen ilman vertailua voi tulla tarpeettoman kalliiksi, sillä erot vakuudettomien lainojen koroissa ovat tyypillisesti melko suuria.
Voit tietysti hoitaa kilpailuttamisen myös itse ilman välikäsiä, mutta tähän kuluu enemmän aikaa, koska joudut täyttämään useampia hakemuksia.
3. Ketkä ovat Omalaina.fi:n yhteistyökumppanit?
Suurin osa OmaLainan noin 20 yhteistyökumppanista on rahoitusyhtiöitä, mutta joukkoon mahtuu myös muutama tutumpi pankki sekä iso joukko verkossa toimivia digipankkeja.
Perinteisiä suomalaisia kivijalkapankkeja OmaLaina ei aiemmin kilpailuttanut lainkaan, mutta viime vuosien aikana yhteistyökumppanien listalle on lisätty esimerkiksi Aktia ja POP Pankki. Kyseiset pankit löytyvät edelleen listoilta vuoden 2024 kesällä.
Rahoitusyhtiöistä ja digipankeista OmaLainan yhteistyökumppaneihin kuuluvat muun muassa:
Ajantasaisen listan OmaLainan yhteistyökumppaneista voit tarkistaa palvelun verkkosivuilta Omalaina.fi:stä.
Muun muassa nämä pankit ja rahoitusyhtiöt toimivat OmaLainan yhteistyökumppaneina.
4. Millaisia Omalaina-kokemuksia palvelun käyttäjiltä löytyy?
Netistä löytyviä Omalaina-kokemuksia lukiessa huomaa, että lainaprosessin selkeys on kerännyt positiivista palautetta. Eri arviosivustojen testien perusteella Omalainan kautta saatavien lainatarjousten korko on asettunut usein pienimmillään noin 9-10 prosenttiin – ihan ok lukema vakuudettomalle kulutusluotolle.
Noin 10 prosentin nimelliskorko on kilpailukykyinen verrattuna perinteisten pankkien vakuudettomiin lainoihin. Niin sanotuista kivijalkapankeista Omalainan yhteistyökumppaneihin lukeutuvat POP Pankki ja Aktia.
OP, Nordea ja Danske Bank eivät ole mukana kilpailutuksessa, mutta hieman alempaa löytyvästä taulukosta voit vertailun vuoksi katsoa, millä korolla ja kuluilla kyseiset pankit myöntävät kulutusluottoja tällä hetkellä.
Selkeän lainahakemuksen lisäksi Omalaina on saanut kiitosta yhteistyökumppanipankkien suuresta määrästä, joka on hieman isompi kuin monilla kilpailevilla palveluilla.
Koroista löytyy kommentteja puolesta ja vastaan, mikä ei ole ihme. Korko vaihtelee aina asiakkaasta riippuen, ja myös lainan määrä vaikuttaa usein oleellisesti tarjottuun korkoon.
Monissa tapauksissa nettikeskustelijoiden kommentit näyttävät kuitenkin koskevan pikemminkin lainaa myöntäviä rahoitusyhtiöitä kuin itse OmaLainan toimintaa.
OmaLaina vain kilpailuttaa lainat, mutta hakijalle tarjottavasta korkotasosta päättää aina rahoitusyhtiö tai pankki itse.
Tarjotut korot ovat asiakaskohtaisia ja niissä voi olla isojakin heittoja asiakkaan luottoriskiarviosta riippuen. Myös lainan kuluja eripituisilla laina-ajoilla kannattaa vertailla. Liian pitkäksi mitoitettu laina-aika voi nostaa lainan kulut erittäin korkeiksi.
Kielteisimmät Omalaina-kokemukset koskevat palvelun yhteistyökumppaneilta tulevien mainosviestien määrää. Sähköpostiviestien kieltäminen onnistuu kuitenkin yhdellä klikkauksella viestien perässä olevan linkin kautta.
OmaLaina.fi:n plussat ja miinukset
Alla tiivistävää koontia ja kokemuksia OmaLainasta verkon eri keskustelupalstoilta ja arviosivustoilta kerättynä.
+ OmaLainan käyttöliittymää on moniin kilpailijoihinsa verrattuna kehuttu helpoksi ja yksinkertaiseksi.
+ Palvelun käyttö on nopeaa ja ilmaista, eikä tarjousten pyytäminen sido mihinkään. Oman korkotason voi täten tarkastaa ilman riskiä.
+ OmaLainan yhteistyökumppanien määrä on jonkin verran suurempi moniin muihin lainanvälittäjiin verrattuna. Tämä mahdollistaa suuremman määrän tarjouksia, joista valita. Mukana on myös perinteisiä suomalaisia kivijalkapankkeja.
+/– Lainan saamiseen ei tarvita vakuuksia tai henkilötakaajaa, mikä toisaalta nopeuttaa lainaprosessia mutta samalla nostaa korkoa ylöspäin. Vakuudeton laina on aina kalliimpi vaihtoehto pankista haettavaan vakuudelliseen lainaan verrattuna.
– Moni kommentoija toteaa lainojen mainonnan olevan melko intensiivistä, joten jos sinulla on käytössäsi useampi sähköpostiosoite, lainahakemukseen kannattanee lisätä se vähemmän käytetty.
– Lainatarjousten korot ovat aina hakijakohtaisia, eli kaikille hakijoille ei voida taata kilpailukykyistä korkotasoa. Liian korkeakorkoista lainaa ei kannata ottaa.
– Toisin kuin monilla kilpailijoilla, OmaLainalla ei ainakaan tällä hetkellä ole chat-asiakaspalvelua.
5. Millainen korko OmaLainan kautta saatavissa lainatarjouksissa yleensä on?
OmaLaina toimii lainaprosessissa vain kilpailutuksen hoitavana välikätenä, joten se ei voi vaikuttaa rahoitusyhtiöiden ja pankkien tarjoamiin korkoihin.
Korot vaihtelevat aina asiakaskohtaisesti, eli hyvällä vakituisella tulotasolla varustettu lainanhakija on tietysti aina verrattain hyvässä asemassa edullista korkotasoa silmälläpitäen.
OmaLaina.fi:n verkkosivujen lainaesimerkissä todetaan, että palvelun kautta haettavien lainojen korko lähtee noin neljästä prosentista ylöspäin. Kesällä 2024 voimassa olevan korkokatto rajaa lainojen maksimikoron 19,50 prosenttiin (15 prosenttia + korkolaissa vahvistettu viitekorko 4,50 prosenttia).
Aikavälillä 1.7.-31.12.2024 viitekorko on 4,50 %. Korkolukema tarkistetaan puolivuosittain.
Eri arviosivustoilta löytyvien Omalaina-kokemusten perusteella korko on varsin usein asettunut noin 10 prosenttiin ja siitä hieman ylöspäin. Yleinen korkotaso on viime vuosina noussut, mikä on vaikuttanut myös kulutusluottojen korkoihin.
Koron lisäksi muita kustannuksia – kuten tilinhoitomaksuja tai avauspalkkioita – voidaan periä korkeintaan 150 euroa vuodessa.
Viitteellinen esimerkki:
Viiden vuoden laina-ajalla otetusta 10 000 euron lainasta koituisi 9,00 prosentin esimerkkikorolla takaisinmaksettavaa 12 755 euroa eli noin 212,58 euroa kuukaudessa.
Tällöin kuluttajansuojalain mukainen todellinen vuosikorko olisi 10,50 %, kun mukaan on sisällytetty lainan muut kulut eli 5 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu.
Todellinen vuosikorko tarkoittaa korkolukemaa, joka huomioi lainan koron lisäksi myös kaikki muut kulut, kuten mahdollisen avausmaksun ja kuukausittaiset tilinhoitokulut.
Tarkat korkomarginaalit täsmentyvät aina hakijan luottoluokitusarvioinnin mukaan. Netin arviosivustoilta löytyvissä parhaissa kokemuksissa puhutaan alle 10 prosentin koroista, mutta huomattavasti suurempiakin lukuja on mainittu.
Varsinkin kaikkein pienimmissä lainoissa vuotuinen korko asettuu usein lähelle 20 prosenttia, koska luotonmyöntäjä joutuu kompensoimaan lyhyttä laina-aikaa korkeammalla korolla.
Yleensä pankit ja rahoitusyhtiöt pystyvät tarjoamaan alinta ilmoittamaansa korkoa vain hyvin rajatulle asiakasjoukolle.
Koska lainanmyöntäjien luottoluokitusprosessit eroavat aina jonkin verran toisistaan, hakijalle tarjottavissa koroissa voi toisinaan olla suuriakin eroja.
Lainan kilpailutuksen idea on juuri siinä, että pystyt siivilöimään pois joukosta kaikista pahimmat korkomiinat – näitäkin nimittäin varmasti löytyy. Paras lainan kilpailutus löytyy helpoiten eri välityspalveluja vertailemalla.
6. Millä tasolla kulutusluottojen korot yleisesti ottaen ovat Suomessa?
Alla näet vertailun Suomessa toimivien pankkien ja rahoitusyhtiöiden vakuudettomien lainatuotteiden koroista.
Vertailusta näet, miten Omalainan yhteistyökumppanien korot ja kulut asemoituvat suhteessa niihin palveluihin, joilta et voi saada lainatarjousta Omalainan kautta. Omalainan yhteistyökumppanit kävimme jo läpi edempänä.
Taulukon tiedot on kerätty palveluntarjoajien verkkosivuilta 1. lokakuuta 2024. Suurella osalla pankeista ja rahoitusyhtiöistä lainapäätös sekä tarkka korko täsmentyvät asiakaskohtaisen luottokartoituksen ja/tai lainan määrän perusteella. Tästä syystä taulukko ei kerro sitä, mistä yksittäinen hakija saa lainansa kaikkein edullisimmin.
Taulukosta kuitenkin näet, millaisilla korko- ja kulutasoilla eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä on mahdollista saada lainaa.
Lisätietoa taulukossa mainituista lainatuotteista löydät painamalla kyseisen lainatuotteen tai luotonmyöntäjän nimeä. Varmista aina ajantasaiset ehdot palveluntarjoajien verkkosivuilta.
Laina | Nimellis- korko | Avaus- maksu | Tilinhoito- kulu |
---|---|---|---|
Nordea Joustoluotto 2000-50 000€ 1-8 vuotta | 3kk euribor + 2,90-8,90 % Pienin korko vain premium-asiakkaille. | 0€ | Max. 12,50€/kk |
OP Tarkkaluotto 2000-30 000€ Laina-aikaa ei määritelty | 3kk euribor + 3,50-10,95 % | 0€ | 6,00€/kk |
Aktia Käyttölaina 2500-20 000€ 2-10 vuotta | 3kk euribor + 4,50-11,50 % | 0€ | 0,304 % lainan määrästä per päivä, kuitenkin enintään 12,50€/kk. |
S-Laina 5000-50 000€ 1-12 vuotta | 3kk euribor + 4,50-14,99 % | 0€ | 12,50€/kk |
Santander-laina 2000-50 000€ 2-15 vuotta | 3kk euribor + 5,00-9,90 % | 0-49€ | 6-8€/kk |
Brocc-laina (Entinen Balanzia) 3000-50 000€ 1-15 vuotta | 3kk euribor + 5,45 %-> | 0-59€ | 5,00€/kk |
Säästöpankki kulutusluotto 2000-30 000€ 1-8 vuotta | 3kk euribor + 6,50-9,50 % Pienin korko vain asuntolaina- asiakkaille. | 0€ | 6,00€/kk |
Resurs Bank laina 1000-50 000€ 1-12 vuotta | 3kk euribor + 6,90 %-> | 0€ | Max. 12,50€/kk |
Fixura-laina 1000-20 000€ 2-6 vuotta | 6,90-19,50 % | Tarkista ehdoista | Max. 12,50€/kk |
Avida-laina 2000-25 000€ 1-15 vuotta | 1kk euribor + 6,95-19,50 % | 0-90€ | 5,00€/kk |
Haavelaina 5000-30 000€ 1-5 vuotta | 12kk euribor + 7,00-10,00 % | 90€ | 5,00€/kk |
Alisa Pankki laina 1000-30 000€ 1-15 vuotta | 7,00 %-> | Max. 150€ | Enintään 0,01% päivässä luoton määrästä |
POP Pikalaina 2000-20 000€ 1-10 vuotta | 3kk euribor + 7,90-14,90 % | 0€ | 4,50-7,90€/kk |
OP Joustoluotto 2000-8500€ Joustava | 3kk euribor + 7,95 % | 0€ | 6,00€/kk |
Instabank laina 500-50 000€ 3-15 vuotta | 7,99-19,00 % | 0-90€ | 0-5€/kk |
Ferratum Kertalaina 2000-30 000€ 1-10 vuotta | 8,50-13,95 % | 0€ | 5,90-9,90€/kk |
Bondora-laina 100-10 000€ 3kk-5 vuotta | 8,90-19,50 % | Max. 150€ | Max. 150€ vuodessa |
Lea bank laina 1000-50 000€ 1-15 vuotta | 8,92-19,50 % | 0€ | 3-12€/kk |
Svea-laina 2000-50 000€ 2-15 vuotta | 8,99 %-> | 0-49€ | 5-12€/kk |
Nordax Bank laina 1000-60 000€ 1-20 vuotta | 8,99-19,29 % | 0-89€ | 2-8,90€/kk |
Bank Norwegian laina 1000-60 000€ 1-15 vuotta | 8,99-19,49 % | 0-90€ | 3-5€/kk |
Danske Käyttölaina 2000-10 000€ Joustava | 3kk euribor + 9,00 % | Vuosimaksu 3,50% luottorajan määrästä | 0€ |
Morrow Bank Joustoluotto 1000-50 000€ Joustava | 10,50-19,50 % | 0-49€ | 3-8€/kk |
TF Bank -laina 2500-40 000€ 2-12 vuotta | 10,95-18,45 % | 0€ | Max. 9,00€/kk |
Halino-laina 500-6000€ 1-5 vuotta | 3kk euribor + 13,80 % | 0€ | 1,50-5,00€/kk |
Saldo Kulutusluotto 1000-10 000€ 17-70kk | 14,40-19,50 % | 0€ | Max. 12,50€/kk |
Northmill Joustoluotto Max. 5000€ 0-5 vuotta | 19,40 % | 0€ | 0-12,50€/kk |
Ferratum Joustoluotto Max. 4000€ Joustava | 19,50 % | 0€ | 12,00€/kk |
Saldo Joustoluotto Max. 2000€ 3-30kk | 19,50 % | 0€ | Max. 12,50€/kk |
MyLender laina 2000-30 000€ 1-12 vuotta | Max. 19,50 % Alinta mahdollista nimelliskorkoa ei ole mainittu. | 0-150€ | 0-9,00€/kk |
7. Miksi OmaLainan hakulomakkeessa kysytään tietoja asumismuodosta tai ammatista?
OmaLainan yhteistyökumppaneilla on olemassa lainanhakijoille erilaisia kriteerejä, joissa voi olla hienoisia eroja palveluntarjoajien välillä.
OmaLaina.fi:n on koottava yhdellä hakemuksella kaikki tarvittavat tiedot jokaista pankkia, rahoituslaitosta ja luotonmyöntäjää varten.
Tästä syystä lainahakemuksessa tiedustellaan tulotietojesi lisäksi muun muassa:
- ammattiasi
- siviilisäätyäsi
- olemassa olevia mahdollisia velkojasi
- luottokorttiesi määrää
- ja niin edespäin.
Hakulomakkeen voit täyttää OmaLainan verkkosivuilla (linkki aukeaa uuteen välilehteen). Varsinainen hakulomake avautuu, kun Omalainan etusivulta löytyvään lomakkeeseen on syötetty haettu lainasumma ja -aika sekä oma nimi ja sähköpostiosoite. Yläpuolella näkyvä kuva näyttää hakulomakkeen alkuosan.
Hakemuksessa kysyttyjen tietojen perusteella rahoitusyhtiöt ja pankit pystyvät tekemään kartoituksen luottokelpoisuudestasi ja lainankantokyvystäsi.
Hyvinkin pienen tuntuisilla asioilla voi olla väliä. Esimerkiksi luottokortin olemassaoloa pidetään usein positiivisena asiana, koska se kertoo rahoitusyhtiölle, että jokin muu luottolaitos on jo luottanut kyseiseen hakijaan.
Myös vakaa työtilanne hyvin työllistävällä alalla – esimerkkinä mainittakoon sairaanhoitajat tai julkisen sektorin työntekijät – voi kieliä siitä, että hakijan kuukausittaisten tulojen jatkuvuus on hyvissä kantimissa.
Kaikkien hakemuksessa kysyttyjen tietojen pohjalta luotonmyöntäjät muodostavat kuvan siitä, voidaanko sinulle myöntää lainaa ja kuinka paljon.
Monet rahoitusyhtiöt saattavat tehdä tarjouksen pienemmästä lainasummasta kuin mitä olet hakenut, jos ne katsovat, ettei lainankantokykysi riitä aivan kattamaan haettua summaa.
Kaikki OmaLainan hakemuksessa kysytyt tiedot kulkeutuvat eteenpäin SSL-suojattua yhteyttä pitkin, joten yksityisyydensuoja on kunnossa aivan samaan tapaan kuin perinteisten pankkien tai verkkokauppojen kanssa asioidessa.
8. Kuinka suosittua puuhaa lainojen vertailu netissä on?
Omalainan omilta verkkosivuilta löytyvän tiedon mukaan palvelua on vuoteen 2024 mennessä käyttänyt jo yli 300 000 asiakasta. Lainojen kilpailuttaminen ei kuitenkaan toki tarkoita sitä, että kaikki palvelua käyttävät asiakkaat tosiasiassa saisivat lainaa pankeilta tai rahoitusyhtiöiltä.
Täsmällistä tietoa hyväksyttyyn lainatarjoukseen johtaneiden kilpailutusten määrästä ei ole saatavilla, mutta jo pelkän asiakasmääränsä puolesta OmaLaina kuuluu Suomen suosituimpien lainankilpailutuspalveluiden joukkoon.
Muita vastaavia maassamme toimivia palveluita ovat esimerkiksi Sortter, Etua ja Rahalaitos – niiden toimintamalli on käytännössä täsmälleen samanlainen kuin OmaLainallakin.
Omalainan yhteistyökumppaneiden lukumäärä – eli noin 20 – on kuitenkin hieman suurempi moniin kilpailijoihinsa verrattuna. Tämä mahdollistaa sen, että voit parhaassa tapauksessa saada Omalaina.fi:n kautta vertailtavaksesi hieman suuremman määrän lainatarjouksia muihin kilpailutuspalveluihin verrattuna.
9. Mitä tarkoittaa lainojen yhdistäminen OmaLainan kautta?
Lainojen yhdistäminen tarkoittaa, että monista pienistä lainoista, vipeistä, osamaksuista tai luottokorttiveloista koostuva velka maksetaan pois yhdellä uudella lainalla. Tämän jälkeen siirrytään lyhentämään vain yhtä lainaa, mikä voi tietyissä tilanteissa tuoda velalliselle selvää rahallista säästöä.
Lainojen yhdistäminen voi olla kustannustehokas ratkaisu esimerkiksi silloin, jos monet pienistä lainoista sisältävät kuukausittaisia tilinhoitomaksuja, laskutuspalkkioita tai muita pieniä, niin sanottuja piilokuluja.
Yhdistelmälainan ottamalla tällaisia toistuvia kuluja ei enää tarvitse maksaa kuin yhdestä lainasta.
OmaLainan lainahakemuksessa kysytään lainan käyttötarkoitusta, ja yhtenä vastausvaihtoehtona on juuri lainojen yhdistäminen.
Käytännössä yhdistelylaina pidentää usein lainan takaisinmaksuaikaa, mutta todellinen vuosikorko pienenee verrattuna useampiin lyhytaikaisiin lainoihin ja vippeihin.
Yleensä pienlainojen korot ovat sitä suuremmat, mitä pienemmästä lainasta puhutaan.
Muitakin etuja on. Vain yhden laskun maksaminen ja yhden eräpäivän muistaminen voi tuoda helpotusta arkeen myös ajanhallinnan ja oman talouden seurannan kannalta.
OmaLaina tarjoaa lainojen yhdistelyä aina 60 000 euroon asti. Vaikka yhdistelylainoja mainostetaan varsin aggressiivisesti, niillä syntyvä säästö ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettu asia.
Kukaan ei pysty automaattisesti takaamaan sitä, että pankki tai rahoitusyhtiö voisi tarjota yhdistelylainaa sellaisella korolla, joka synnyttäisi hakijalle rahallista etua.
Tästä syystä kaikkien pienlainojen kuukausittaiset kulut pitää aina laskea tarkasti yhteen ennen lainojen yhdistämistä.
Muista myös se, että yhdistelylaina ei poista velkaantumisen juurisyitä. Vanhoja kulutustottumuksia jatkamalla lainojen yhdistäminen ei avaa eteesi oikotietä onneen.
Mitä suurempi summa, sitä järkevämpää on pohtia erilaisia vaihtoehtoja oman pankin tai esimerkiksi oman kunnan velkaneuvojan kanssa.
10. Mikä yritys OmaLainan taustalla toimii ja onko palvelu turvallinen ja luotettava?
Omalaina.fi on turvallinen ja luotettava palvelu, josta vastaa kotimainen Sambla Group Oy. Helsingistä käsin operoiva osakeyhtiö on perustettu vuonna 2012, ja se on yksi pitkäaikaisimmista Suomessa toimivista lainoja kilpailuttavista palveluista.
Aiemmin taustayhtiö tunnettiin nimellä LVS Brokers Oy, mutta nimi muuttui muutama vuosi sitten, kun ruotsalainen Sambla Group AB osti LVS Brokersin osaksi Sambla-konsernia.
Sambla Groupin muita tunnettuja brändejä Suomessa Omalainan lisäksi ovat muun muassa Rahalaitos, Rahoitu.fi ja Suomen Yhdistelylaina.
Esimerkkejä Sambla Groupin vertailupalveluista Pohjoismaissa.
OmaLainan verkkopalvelun kautta lähetetyt tiedot kulkeutuvat perille SSL-suojattua yhteyttä pitkin aivan samaan tapaan kuin perinteisten pankkien ja verkkokauppojen kanssa asioidessa. Omat tiedot pysyvät näin ollen visusti tallessa, ja palvelua voi käyttää turvallisin mielin.
Omalaina on ehtinyt toimia Suomessa jo yli kymmenen vuoden ajan, ja kyseessä on asemansa vakiinnuttanut ja luotettava palvelu. Tämä todettakoon siksi, että Googlen hakukyselyiden perusteella jotkut suomalaiset näyttävät etsivän vastausta kysymykseen: onko Omalaina huijaus?
Lyhyt vastaus: ei ole. Mikään ei silti toki takaa sitä, että saisit tietyn määrän lainatarjouksia tai lainaa tietyllä korkotasolla. Pankit ja rahoitusyhtiöt tekevät aina itsenäisesti päätöksen siitä, kenelle he voivat antaa tarjouksen.
OmaLainan yhteystiedot
- Urho Kekkosen katu 7 B, 00100 Helsinki.
- Sähköposti asiakaspalvelu(at)omalaina.fi.
- Puhelin 09 4255 0540 (maanantaista perjantaihin kello 9.00-16.00).
Omalainan asiakaspalvelun tavoitat puhelimitse tai sähköpostilla. Yllä mainitussa osoitteessa ei ole asiakaspalvelupistettä.
Lainasopimus tehdään aina rahoitusyhtiön tai pankin ja hakijan välillä, joten esimerkiksi lainaehtoja koskevissa tilanteissa käyttäjän kannattaa olla suoraan yhteydessä rahoitusyhtiöön. Omalaina.fi pelkästään kilpailuttaa eri lainavaihtoehdot.
11. Kuka on Omalaina-mainoksen nainen?
Usko tai älä, mutta Googlen hakutilastojen perusteella sadat suomalaiset etsivät joka kuukausi tietoa siitä, kuka on Omalaina-mainoksessa vuosia sitten esiintynyt nainen. Vastatkaamme siis tähänkin kysymykseen.
Omalainan monivuotinen mainoskasvo on näyttelijä ja laulaja Kirsi Ståhlberg, joka tunnetaan kenties parhaiten Isabella Holmin roolista Salatut Elämät -saippuasarjassa. Tulipahan tämäkin selväksi, jos ei nimi muistunut heti mieleen.
Sittemmin Omalaina on kuitenkin aloittanut uuden mainoskampanjan uusituilla materiaaleilla.
Yhteenveto OmaLaina-palvelusta
Kulutusluoton tai minkä tahansa lainan ottamista kannattaa aina punnita tarkkaan omaa takaisinmaksukykyä ja lainan käyttötarkoitusta vasten.
Varsinkin verkosta haettavien vakuudettomien lainojen koroissa voi olla suuria heittoja, joten lainaa ei ole järkevää ottaa ilman oikeaa käyttötarkoitusta ja kattavaa vertailua.
Yhteistyökumppaniensa määrän (noin 20) puolesta OmaLaina.fi on lainojen vertailuun varteenotettava ja turvallinen palvelu, joka säästää hakijaltaan hakuruljanssiin tuhraantuvaa aikaa.
Pankit ja rahoitusyhtiöt kuitenkin päättävät itse omista lainaehdoistaan, joten pelkkä kilpailutus ei itsessään takaa hyvää korkotasoa.
Omalaina on lainanvälittäjiä vertailtaessa varsin suosittu palvelu, joten Omalaina kokemuksia löytyy verkosta jo melko mittava määrä.
Tarjotut korot vaihtelevat asiakaskohtaisesti, joten kommentteja löytyy sekä puolesta että vastaan.
Näin Omalaina.fi käytännössä toimii
OmaLainan toimintaperiaate on hyvin yksinkertainen.
- Hakuprosessi alkaa lainahakemuksen täyttämisellä OmaLaina.fi:ssä. Omalainan ikäraja on 18 vuotta, ja luottotietojesi on oltava kunnossa.
- Automatisoidun luottoluokitusprosessin saat heti tiedon siitä, voidaanko sinulle myöntää lainaa.
- Jos päätös on kannaltasi myönteinen, alat saada tarjouksia eri rahoitusyhtiöiltä ja pankeilta. Saat tiedot uusista tarjouksista sähköpostiisi ja voit vertailla niitä OmaLainan OmaTili-sivujen kautta. Ensimmäiset lainatarjoukset saapuvat useimmiten tunnin sisällä.
- Mikäli jokin tarjouksista näyttää riittävän edulliselta, voit hyväksyä tarjouksen ja saat rahat tilillesi. Tarvittavat liitteet voit toimittaa kyseiselle pankille tai rahoitusyhtiölle sähköisesti. Jos et kuitenkaan ole tyytyväinen tarjottuihin korkoihin, jätät vain lainan ottamatta.
Tarkista oma korkotasosi Omalainan avulla
Vakuudettomien lainojen kuten kulutusluottojen ja yhdistelylainojen korot vaihtelevat asiakaskohtaisesti. Myös pankkien luotonmyöntöehdoissa on eroja.
Älä arvaile matalimman koron tarjoavaa pankkia, vaan toimita lainahakemus yhdellä kertaa yli 20 Suomessa toimivalle pankille ja rahoitusyhtiölle kotimaisen Omalainan kautta.
Kilpailutus on maksuton, eikä se sido sinua mihinkään.
Tiivistelmä useimmin kysytyistä kysymyksistä
Myöntääkö Omalaina itse lainaa?
Ei myönnä. OmaLaina on lainanvälittäjä, joka toimittaa lainahakemuksesi yhdellä kertaa useille eri pankeille, rahoitusyhtiöille ja luotonmyöntäjille, joiden kanssa se toimii yhteistyössä. OmaLaina toimii näin ollen vain kilpailutuksen hoitavana välikätenä. Pankit ja rahoitusyhtiöt tekevät yhteistyötä OmaLainan kanssa tavoittaakseen verkosta suuremman määrän uusia potentiaalisia asiakkaita. Toimintaperiaate on näin ollen hyvin vastaavankaltainen kuin esimerkiksi erilaisilla hotelli- ja lentovaraussivustoilla. Lue lisätietoa artikkelistamme.
Kenelle Omalaina toimittaa lainahakemuksen?
OmaLainalla on noin 20 yhteistyökumppania, joiden joukkoon lukeutuu niin rahoitusyhtiöitä, ulkomaisia digipankkeja kuin myös muutama tuttu kotimainen kivijalkapankki. Yhteistyökumppanien määrä on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana. Kokemuksia Omalaina.fi:n palveluista löytyy noin 300 000 suomalaiselta. Lue tarkempia lisätietoja palveluesittelystä.
Tarkista ajantasaiset ehdot aina palveluntarjoajien omilta verkkosivuilta
Pankkien, rahoitusyhtiöiden ja lainanvälittäjien tuotetiedoissa ja ehdoissa voi esiintyä muutoksia. Varmista aina ajantasaiset tiedot palveluntarjoajien omilta verkkosivuilta ennen palveluiden käyttöä. Päivitämme palveluesittelyjä säännöllisin väliajoin, mutta emme vastaa sivustolla mahdollisesti esiintyvistä vanhentuneista tiedoista. Lisää Omalaina-kokemuksia ja tietoa palvelun käytöstä löydät palvelun omalta verkkosivustolta.