Nordax Bank on ruotsalaistaustainen rahoitusalan toimija, joka tarjoaa suomalaisille asiakkailleen vakuudettomia lainoja sekä mahdollisuutta säästötilin avaamiseen. Keräsimme vastaukset kahdeksaan kiinnostavaan kysymykseen, joita asiakkuutta harkitseva kuluttaja saattaa pohtia. Tutkimme myös sitä, millaisia kokemuksia Nordax Bankista löytyy verkon lukuisilta keskustelupalstoilta ja arviosivustoilta.
Sortter on tutkitusti Suomen luotettavin lainavertailu (Taloustutkimus 04/2023).
1. Mikä on Nordax Bank ja onko kyseessä luotettava palvelu?
Nordax Bank on vuonna 2004 perustettu pohjoismainen pankki, joka harjoittaa liiketoimintaansa Ruotsista käsin. Kotimaansa lisäksi pankki operoi nykyään myös Suomen, Norjan ja Saksan rahoitusmarkkinoilla.
Yhteensä pankilla on noin 200 000 asiakasta ja 230 työntekijää, jotka kaikki työskentelevät Tukholmassa. Suomalaisia asiakkaita pankki palvelee kuitenkin luonnollisesti suomen kielellä niin sähköpostitse kuin puhelimen välityksellä.
Pankki toimii Ruotsin finanssivalvonnan alaisuudessa ja sen säästötilitalletukset kuuluvat länsinaapurimme talletussuojan piiriin 100 000 euroon asti. Myös suomalaisten pankkien säästötileissä talletussuojan suuruus on vastaava 100 000 euroa.
Kyseessä on validi rahoitusalan toimija, jonka kanssa voi asioida turvallisin mielin. Nykyään Nordax omistaa myös Bank Norwegian -digipankin.
2. Millaista lainaa Nordax Bank tarjoaa asiakkailleen?
Suomalaisille asiakkailleen Nordax Bank myöntää 1000-60 000 euron suuruisia vakuudettomia lainoja, joiden takaisinmaksuaika voi vaihdella 1-20 vuoden välimaastossa. Lainan vakuudettomuus tarkoittaa, että lainanhakija ei tarvitse ulkopuolista henkilötakaajaa, eikä häneltä vaadita erillistä omaisuusvakuutta lainan takaisinmaksun pantiksi.
Jotta voit hakea lainaa Nordax Bankilta, sinun tulee olla vähintään 23-vuotias ja vuosittaisten tulojesi on oltava minimissään 15 000 euroa. Lisäksi sinun tulee olla asunut viimeisten kolmen vuoden ajan Suomessa. Itsestään selvää on myös se, että sinulla ei saa olla maksuhäiriömerkintöjä, jotta voit saada Nordax Bankilta hyväksytyn luottopäätöksen.
Lainahakemusta varten Nordax Bank tarvitsee tietoja muun muassa:
- tulotasostasi
- työtilanteestasi
- sekä mahdollisista nykyisistä lainoistasi ja veloistasi.
Myös asumismuotosi (omistus- vai vuokra-asunto) vaikuttaa siihen, millaisen lainatarjouksen voit Nordaxilta saada.
Hyväksytystä lainapäätöksestä saat tiedon sähköpostiisi tai puhelimeesi. Jos olet tyytyväinen lainatarjoukseen, voit allekirjoittaa sen sähköisesti verkkopankkitunnuksillasi, jonka jälkeen rahat siirretään tilillesi.
Ennen lainan myöntämistä joudut toimittamaan Nordaxille heidän vaatimansa liitteet, eli esimerkiksi edellisen palkkakuittisi. Liitteiden tarkoitus on varmentaa, että lainahakemukseen syöttämäsi tiedot ovat oikein.
3. Millainen korko Nordax Bankin lainoissa on?
Vakuudeton laina ei ole koskaan halpaa rahaa – haitpa sitä sitten oman pankkisi konttorista tai verkossa toimivalta rahoitusyhtiöltä.
Nordax Bankin lainan nimelliskorko määrittyy hakijakohtaisesti, ja se vaihtelee 8,99 ja 18,69 prosentin välillä. Tarjottuun korkoon vaikuttavat muun muassa:
- haettava summa
- laina-aika
- henkilökohtaiset tietosi, kuten tulotasosi
- sekä mahdolliset nykyiset lainasi ja velkasi.
Vakavarainen hakija saa tietysti lainansa keskimääräistä edullisemmalla korolla.
- Katso myös: Pankkien ja rahoitusyhtiöiden lainat vertailussa
Koron lisäksi lainan kuluja nostaa 89 euron avausmaksu, joka tosin sisältyy vain yli 4100 euron lainoihin. Tämän päälle tulee 2-8,90 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu, jonka tarkka euromäärä riippuu lainasummasta. Lainaa maksetaan takaisin tasaerissä.
Viitteellinen esimerkki Nordax Bankin lainan euromääräisistä kuluista: Viiden vuoden laina-ajalle otettu 10 000 euron laina maksetaan takaisin 60 erässä. Jos lainan korko on 15,90%, yhden kuukausierän suuruus on 250 euroa ja takaisinmaksettava summa kaikkineen 15 000 euroa. Koron lisäksi lainan hintaa nostavat 89 euron avausmaksu ja 5 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu, jolloin lainan todelliseksi vuosikoroksi muodostuu 18,74%. Erisuuruisten lainojen kulutasoja voit helpoimmin testata lainalaskurilla. Pitkä laina-aika nostaa lainan kuluja huomattavasti.
4. Miten Nordax Bankin lainan voi kilpailuttaa?
Nordax Bank tekee yhteistyötä lukuisten Suomessa toimivien lainanvälittäjien kanssa. Lainanvälittäjä tarkoittaa verkossa toimivaa palvelua, joka toimittaa lainahakemuksen samalla kertaa useille kymmenille eri pankeille ja rahoitusyhtiöille.
Lainanvälittäjien kanssa yhteistyössä toimiminen on pankeille ja rahoitusyhtiöille keino tavoittaa uusia asiakkaita. Jos kilpailutat lainasi lainanvälittäjän avulla ja päädyt hyväksymään jonkun saamistasi tarjouksista, kyseinen pankki tai rahoitusyhtiö maksaa lainanvälittäjälle palkkion uudesta asiakkuudesta.
Tämän takia lainanvälittäjän käyttö on kuluttajille eli sinulle täysin maksutonta ja voit vertailla saamiasi tarjouksia ilman sitoumuksia. Jos yksikään lainatarjous ei tyydytä, älä ota lainaa.
Sortter on tutkitusti Suomen luotettavin lainavertailu (Taloustutkimus 04/2023).
5. Mitä tarkoittaa lainojen yhdistäminen, jota Nordax Bank markkinoi asiakkailleen?
Lainojen yhdistäminen tarkoittaa, että usea pienempi laina, vippi tai luottokorttivelka maksetaan samalla kertaa pois yhdellä isommalla lainalla eli niin sanotulla yhdistelylainalla.
Tämä toimintamalli voi tuoda säästöä tilanteissa, joissa pienlainojen korot ovat suuret ja lainat sisältävät kuukausittaisia tilinhoitokuluja. Isommalle lainalle on tavanomaisesti mahdollista saada pienlainaa edullisempi korko, ja vain yhtä lainaa poismaksamalla myöskään tilinhoitokuluja ei enää tarvitse maksaa monesta eri lainasta.
Ennen lainojen yhdistämistä kuluttajan on kuitenkin aina tarkasti selvitettävä nykyisten lainojensa ja velkojensa määrä sekä niistä aiheutuvat kuukausittaiset kulut. Vain tällä tavalla lainanhakija voi varmistaa, että yhdistelylainasta oikeasti kertyy säästöä.
Yhdistelylainatarjousten kilpailuttaminen on mahdollista lainanvälittäjien, kuten Sortterin avulla.
6. Miten Nordax Bankin säästötilin korko vertautuu kilpailijoihin?
Monien muiden ulkomaisten digipankkien tapaan Nordax Bank tarjoaa suomalaisasiakkaille myös säästötilimahdollisuutta. Tilin korko on 0,40% ja tililtä voi tehdä vuosittain 12 maksutonta nostoa. Tämän jälkeen jokaisesta nostosta veloitetaan yksi prosentti noston määrästä – aina kuitenkin minimissään 25 euroa.
Korko lasketaan niistä päivistä, jolloin säästötilillä on ollut rahaa. Kertynyt summa maksetaan säästäjän tilille vuoden lopussa tai tilin lopettamisen yhteydessä. Korko voi vaihdella markkinatilanteesta riippuen.
Esimerkiksi vuonna 2011 – eli yli kymmenen vuotta sitten – tilin korko huiteli parhaimmillaan yli kolmen prosentin lukemissa, mutta sittemmin korot ovat tulleet reilusti alaspäin niin Nordaxilla kuin kaikilla sen kilpailijoillakin.
Lisätietoa: Säästötilien korkovertailu vuodelle 2023
Nordax Bankin säästötili kuuluu Ruotsin finanssivalvonnan alaisuuteen ja valtion talletussuojan piiriin. Tämä tarkoittaa, että talletukset ovat turvassa aina 100 000 euroon asti. Jos et tiedä mitä talletussuoja tarkoittaa, voit lukea lisätietoa linkin takaa.
Nordax Bankin säästötilin voit avata täyttämällä pankin verkkosivuilta löytyvän hakemuksen. Tämän jälkeen Nordax toimittaa sopimuksen kotiosoitteeseesi allekirjoitettavaksi.
Allekirjoitetun sopimuksen palauttaessasi joudut toimittamaan Nordax Bankille kopion henkilökortistasi tai passistasi, jotta pankki voi varmentaa henkilöllisyytesi. Kun hakemus on käsitelty, saat ohjeet tilin käytöstä ja varojen talletuksesta.
7. Millaisia kokemuksia suomalaisilla on Nordax Bankin palveluista?
Nordax Bank on saanut verkon keskustelupalstoilla jonkin verran kritiikkiä markkinoinnistaan.
Pankki on lähestynyt suomalaisia asiakkaitaan lainoja mainostavilla paperikirjeillä, eikä kaikilla kirjeen saaneilla ole ollut tietoa siitä, miksi he ovat päätyneet postituslistalle. Jos sait itse tällaisen kirjeen, voit halutessasi estää suoramarkkinoinnin Nordaxin verkkosivuilta löytyvän lomakkeen täyttämällä.
Muutoin Nordax Bankista löytyvät kokemukset ja kommentit noudattelevat hyvin samanlaista kaavaa kuin muillakin verkossa toimivilla digipankeilla ja rahoitusyhtiöillä.
- Lainanhakuprosessi on todettu nopeaksi, mutta kaikki hakijat eivät ole olleet tyytyväisiä tarjottuun korkotasoon. Lainan nimelliskorko vaihtelee hakijasta riippuen 8,99-18,69 %:n välillä.
- Nordax Bankin säästötilistä on keskusteltu muun muassa Kauppalehden keskustelupalstalla. Kommentit ajoittuvat vuosille 2016-2018, joten mainitut korkotasot eivät ole enää ajantasaisia.
- Financer-palvelussa Nordax Bankin saama arvosana on tällä hetkellä 2,1/5.
Sortter on tutkitusti Suomen luotettavin lainavertailu (Taloustutkimus 04/2023).
8. Miten Nordax Bankin asiakaspalveluun saa yhteyden?
Vaikka Nordax Bankin konttori sijaitsee Tukholmassa, suomalaisasiakkaat saavat tietysti asiakaspalvelua omalla kielellään. Nordaxin puhelinpalvelu on auki arkisin kello 09-17.
- Laina-asiakkaille numerossa 030 603 6060 ja
- säästötiliasiakkaille numerossa 030 603 6070.
Voit ottaa Nordax Bankiin yhteyttä myös sähköpostitse osoitteiden info@nordax.fi tai talletus@nordax.fi kautta. Huomioi kuitenkin, että tietoturvasyistä Nordax voi antaa sähköpostin kautta vastauksia vain yleisiin kysymyksiin.
Yksityiskohtaisempia tietoja käsiteltäessä ota aina yhteys asiakaspalveluun puhelimitse tai lähetä viesti suojatusti Omat sivut -osion kautta.
Nordaxin postiosoite on:
- Nordax Bank AB, Box 23124 10435 Tukholma
- ja käyntiosoite Gävlegatan 22, 11330 Tukholma.
Nordax Groupin verkkosivuihin voit tutustua tarkemmin osoitteessa nordaxgroup.com.
Tiivistelmä
❔ Mitä palveluja Nordax Bank tarjoaa Suomessa?
Nordax Bank on ruotsalaistaustainen pankki, joka toimii emomaansa lisäksi Suomessa, Norjassa ja Saksassa. Suomalaisille asiakkaille Nordax Bank tarjoaa 0,40 prosentin korolla varustettua säästötiliä sekä vakuudettomia lainatuotteita. Lainojen suuruus voi vaihdella 1000-60 000 euron välillä. Laina-ajan pituus on valittavissa 1-20 vuoden väliltä.
❔ Millainen korko Nordax Bankin lainassa on?
Nordax Bankin lainan nimelliskorko vaihtelee asiakaskohtaisesti 8,99 ja 18,69 prosentin välillä. Lainan todellista vuosikorkoa – eli kaikki lainasta aiheutuvat kulut huomioivaa korkoprosenttia – nostaa 5 euron kuukausittainen tilinhoitomaksu sekä 89 euron avausmaksu. Alle 4100 euron lainoista ei kuitenkaan peritä avausmaksua. Voit arvioida lainan euromääräisiä kuluja lainalaskurimme avulla.
❔ Millaiset ehdot lainan hakemiselle on asetettu?
Lainaa voi hakea vähintään 23-vuotias henkilö, joka on asunut Suomessa vähintään kolme vuotta, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja jonka vakituisten vuositulojen määrä on minimissään 15 000 euroa.
Muista aina tarkistaa ajantasaiset ehdot ja korkotiedot palveluntarjoajan verkkosivuilta
Kaikki tällä sivulla mainitut korkolukuja ja lainaehtoja koskevat faktat on kerätty Nordax Bankin sivuilta. Tietoja päivitetään säännöllisesti, mutta markkinatilanteesta riippuen ehdot ja korot voivat muuttua nopeallakin aikataululla. Tarkista aina ajantasaiset tiedot pankin omilta verkkosivuilta ennen säästötilin avaamista tai lainanhakua. Emme vastaa tekstissä mahdollisesti esiintyvistä vanhentuneista tiedoista.