Brocc Finance AB on Ruotsista ponnistava rahoituslaitos, joka jatkaa Suomessa jo pitkään operoineen Balanzian toimintaa uudella nimellä. Otimme selvää, millaisia kokemuksia verkosta löytyy Broccista sekä sen tarjoamista laina- ja säästötilivaihtoehdoista. Nämä 10 kysymystä jokaisen asiakkuutta harkitsevan kannattaa käydä läpi.
1. Mikä ihmeen Brocc?
Ruotsissa vuonna 2016 perustettu Brocc AB laajensi toimintaansa Suomeen, kun se osti Balanzian taustayhtiö GCC Capital AB:n. GCC Capitalin nimi muuttui Brocc Finance AB:ksi, ja syksystä 2022 alkaen myös Balanzia tunnetaan uudella Brocc-nimellä.
Länsinaapurissamme 1950-luvun alussa perustettu GCC Capital aloitti toimintansa Suomessa jo syksyllä 2016, ja sen Suomen sivuliike tarjosi maassamme rahoituksen ja säästämisen ratkaisuja pitkään Balanzia-brändinimen alla.
Kotimaassaan Ruotsissa Balanzian tuotevalikoimaan kuuluivat myös yrityslainat, mutta Suomessa palvelut rajoittuivat säästötiliin sekä yksityisasiakkaille myönnettäviin kulutusluottoihin.
Myös Brocc jatkaa samalla linjalla tarjoten suomalaisille asiakkaille säästötiliä ja vakuudettomia kulutusluottoja. Toiminnan jatkuminen Brocc-nimellä ei vaadi toimenpiteitä Balanzian säästötili- ja laina-asiakkailta.
Brocc Finance AB:n valvontaviranomainen on Finansinspektionen eli Ruotsin finanssivalvonta. Brocc-säästötilin talletussuoja on vastaavansuuruinen kuin suomalaisilla pankeilla, ja myös lainat ovat kulutusluottojen korkokattoa sääntelevien lakipykälien piirissä.
2. Miksi Broccin säästötilin korko on keskimääräistä parempi?
Vuoden 2024 puolivälissä Brocc tarjoaa säästötililleen 3,60 prosentin korkoa, jolla se on säästötilien vertailussa kärkipäässä.
Broccin liiketoimintamalli on vastaavankaltainen kuin muillakin Suomessa toimivilla niin sanotuilla digipankeilla, kuten esimerkiksi Bank Norwegianilla tai Instabankilla.
Rahoitusyhtiö tarjoaa säästötiliasiakkailleen kilpailukykyisen koron, koska se hyödyntää talletusvaroja omassa antolainauksessaan. Broccin lainat ovat vakuudettomia kulutusluottoja, joiden korko lähtee 5,45 prosentista (+3kk euribor) ylöspäin.
Säästötilien korot voivat vaihdella nopeallakin syklillä markkinatilanteesta riippuen. Broccin säästötilille maksettava korko muuttui viimeksi heinäkuussa 2024, jolloin se tippui 3,60 prosenttiin.
Olennaisimmat tiedot tilin avaamisesta ja käytöstä:
- Voit avata tilin, mikäli olet täysi-ikäinen henkilö, jolta löytyy suomalainen henkilötunnus sekä vakituinen kotiosoite Suomesta. Et tarvitse liitteitä säästötilin avaamiseen.
- Broccin säästötilille talletetaan rahaa tekemällä tilisiirto omassa verkkopankissa. Tilinumeron ja yksilöllisen viitenumeron saat kirjautumalla Omat sivut -näkymään Broccin verkkosivuilla.
- Säästötililtä voi tehdä kuusi maksutonta nostoa per vuosi. Lisänostoista veloitetaan 1,00 prosentin osuus nostetusta summasta – mitään muita kuluja säästötilin avaamiseen tai käyttöön ei liity.
- Minimitalletuksen määrä on 1 euro, enimmäistalletus sen sijaan on 100 000 euroa.
Säästötilin voit avata Broccin verkkosivuilla.
3. Onko Brocc-säästötilin talletussuoja kunnossa?
Kuten jo hieman ylempänä tuli ilmi, Brocc-säästötilin talletussuoja yltää 100 000 euroon asti – luku on täten samansuuruinen kuin Suomessakin.
EU-lainsäädäntö yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden pankkien ja rahoituslaitosten talletussuojaa emämaasta riippumatta. Broccin säästötilille talletetut rahat ovat Ruotsin valtiollisen talletussuojan eli Riksgäldenin turvaamia.
- Ulkomaisten pankkien talletussuojasta voit halutessasi lukea lisää erillisestä talletussuojaa käsittelevästä artikkelista.
Lyhykäisyydessään talletussuoja tarkoittaa sitä, että säästötilin omistaja on oikeutettu kaikissa olosuhteissa saamaan talletuksensa korkoineen takaisin, vaikka talletuspankki syystä tai toisesta ajautuisi maksukyvyttömään tilaan.
4. Millainen on Brocc-laina, ja mihin käyttötarkoituksiin sitä voidaan hakea?
Broccin lainatuote on 3000-50 000 euron suuruinen vakuudeton kulutusluotto.
Kulutusluotto puolestaan tarkoittaa lainaa, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus on kuluttaminen. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Broccia ei varsinaisesti kiinnosta, mihin aiot lainan käyttää. Olennaisempi seikka on takaisinmaksukykysi.
Kulutusluoton laina-aika voi tarpeistasi riippuen vaihdella 1-15 vuoden välillä. Mitä pidempi takaisinmaksuaika, sitä kalliimmaksi laina tietysti tulee. Yleisimpiä käyttötarkoituksia Broccin lainalle ovat:
- arkiset kertaluontoiset menot (esimerkiksi remontti tai auton ostaminen),
- olemassa olevien useampien lainojen yhdistäminen yhdeksi lainaksi (niin sanottu yhdistelylaina).
Lainojen yhdistäminen voi tulla kyseeseen tilanteessa, jossa lainanhakijalla on entuudestaan useampia korkeakorkoisia pienlainoja tai luottokorttivelkoja maksettavanaan.
Brocc myöntää lainaa ilman vakuuksia, eli hakijalta ei vaadita omaisuusvakuutta tai ulkopuolista henkilötakaajaa. Vakuudettoman lainan luottotappioriski on kuitenkin aina pankin tai rahoitusyhtiön näkökulmasta vakuudellista lainaa suurempi – tämä luonnollisesti näkyy lainan korossa.
5. Paljonko Broccin lainan korko on?
Jotkut pankit ja rahoitusyhtiöt tarjoavat lainojaan kiinteällä korolla, jolloin korko on sama kaikille lainanmyöntöprosessin läpäiseville hakijoille. Brocc ei lukeudu tähän kastiin, vaan sen lainan korko on asiakaskohtainen ja vaihtelee 5,45 prosentista ylöspäin. Viitekorkona on kolmen kuukauden euribor.
Mitä paremmaksi Brocc arvioi taloudellisen asemasi ja takaisinmaksukykysi, sitä edullisemman lainatarjouksen se todennäköisesti pystyy sinulle tekemään. Korkeahkot säännölliset kuukausitulot omaava velaton hakija on tietysti aina hyvässä asemassa lainanhaun kannalta.
Koron lisäksi lainasta peritään viiden euron kuukausittainen tilinhoitomaksu, joka nostaa lainan hintaa 60 eurolla vuodessa. Avausmaksu on 0-59 euroa.
Broccin tarjoama viitteellinen lainaesimerkki:
13 000 euron laina maksetaan pois seitsemässä vuodessa ja lainan nimelliskorko on 10,90 %.
Tilinhoitomaksun huomioiva todellinen vuosikorko on tällöin 12,75 % ja lainasta takaisin maksettava summa yhteensä 19 312,29 euroa.
Yhden kuukausierän määrä on 229,91 euroa.
Pitkä laina-aika nostaa lainan kuluja huomattavasti. Voit arvioida lyhyempien laina-aikojen kustannuksia lainalaskurilla.
6. Kenelle Brocc myöntää lainaa ja kenelle ei?
Kaikilla pankeilla, rahoitusyhtiöillä ja luotonmyöntäjillä on omat kriteerinsä sille, kuka voi saada hyväksytyn lainapäätöksen. Broccin asettamat ehdot lainanhakijalle ovat:
- Vähintään 24 vuoden ikä.
- Minimissään 16 000 euron säännölliset bruttovuositulot palkasta, eläkkeestä, yritystoiminnasta tai niiden yhdistelmästä.
- Suomen kansalaisuus tai asuinpaikka Suomessa vähintään edeltävän kolmen vuoden ajan.
- Nuhteeton historia raha-asioiden hoidossa, eli maksuhäiriömerkintöjä ei saa esiintyä.
Mikäli läpäiset nämä kriteerit, voit hakea lainaa Broccilta. Lainahakemuksen hyväksyminen tai hylkääminen perustuu antamiisi hakemustietoihin, kuten tuloihisi ja menoihisi, mahdollisiin olemassa oleviin velkoihisi sekä työtilanteeseesi.
Lopulliseen lainapäätökseen vaikuttavat monet asiat. Esimerkiksi vakituinen työsuhde on luotonmyöntäjän silmissä aina määräaikaista parempi, koska tällöin takaisinmaksun voi olettaa olevan hieman paremmissa kantimissa.
Saat hakemuksen käsittelyn jälkeen sähköpostiisi tiedon siitä, onko lainahakemuksesi hyväksytty vai hylätty.
Mikäli päätät hyväksyä saamasi lainatarjouksen, mutta tulet myöhemmin toisiin aatoksiin, Broccin lainoilla on normaali 14 päivän peruutusoikeus. Lainahakemuksen allekirjoitus tapahtuu sähköisesti verkkopankkitunnistautumisen avulla.
7. Millaiset liitteet Brocc vaatii lainanhakijoilta?
Lainasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Brocc tarvitsee sinulta seuraavia liitteitä:
- Korkeintaan kaksi kuukautta vanha palkkalaskelma.
- Tulot todentava eläkepäätös, jos olet eläkkeellä.
Voit lähettää liitteet joko sähköisesti tai paperipostissa.
8. Miten Brocc-lainan voi kilpailuttaa verkossa?
Brocc tekee yhteistyötä useiden Suomessa toimivien suosituimpien lainanvälityspalvelujen, kuten esimerkiksi OmaLainan ja Zmartan kanssa. Lainanvälittäjä tarkoittaa verkossa toimivaa palvelua, jonka kautta lainanhakijat saavat lähetettyä hakemuksensa samalla kertaa useille kymmeneille eri pankeille ja rahoitusyhtiöille.
Lainanvälittäjien kanssa yhteistyössä toimiminen on Broccille keino hankkia uusia laina-asiakkaita. Jos kilpailutat lainahakemuksesi välityspalvelun avulla ja päädyt hyväksymään jonkun saamistasi lainatarjouksista, kyseinen pankki tai rahoitusyhtiö maksaa lainanvälittäjälle pienen palkkion uudesta asiakkaasta.
Tämän ansaintamallin takia lainanvälittäjän käyttäminen ei maksa lainanhakijalle mitään.
Lainahakemuksen kilpailuttaminen ei myöskään sido mihinkään, eli jos et saa riittävän hyvää tarjousta, lainaa ei kannata ottaa. Tarjouksia ei tarvitse erikseen hylätä.
9. Millaisia kokemuksia asiakkailla on Broccin palveluista?
Ennen nimenmuutosta Brocc tunnettiin nimellä Balanzia.
Balanzia puolestaan ehti toimia Suomessa vuodesta 2016 lähtien, joten verkosta löytyy varsin mukava määrä kokemuksia ja keskustelua rahoitusyhtiön tarjoamasta säästötilistä ja lainatuotteesta.
- Suomi24-sivuston asiantuntijaraati on puinut Balanzian palveluita noin 10 viestin verran. Keskustelu on yllättävänkin maltillista verrattuna siihen, millaista löylyä ulkomaisten lainantarjoajien kulutusluotot palstalla usein saavat.
- Financer-arviosivustolla Broccin arvosana oli kelvollinen 3,6/5 tammikuussa 2023. Sanallisia arvosteluja tosin löytyy vain muutamia, joista suurin osa on useamman vuoden takaa Balanzia-ajoilta.
Varsinaisia Brocc-kokemuksia alkanee löytyä verkosta enemmän vuoden 2023 aikana, kun uuden brändin toiminta pääsee kunnolla käyntiin Suomessa.
10. Mistä Broccin asiakaspalvelun saa kiinni?
Broccilla ei ole Suomessa varsinaista konttoriverkostoa, mutta asiakaspalvelua on toki saatavissa suomen kielellä niin sähköpostitse kuin puhelimessa.
- Puhelin 010 524 8410.
- Sähköposti info(at)brocc.fi.
- Asiakaspalvelu on avoinna arkisin kello 9-11.30 ja 12.30-16.00.
- Postiosoite Ludviginkatu 6, 00130 Helsinki.
- Brocc Finance AB:n Suomen sivuliikkeen y-tunnus on 2760357-3.
Tarkista ajantasaiset laina- ja talletusehdot aina rahoituslaitoksen omilta verkkosivuilta
Pankkien ja rahoituslaitosten laina- ja säästötiliehdoissa tapahtuu säännöllisesti muutoksia markkinatilanteesta riippuen. Tätä esittelyä päivitetään tasaisin väliajoin, mutta tarkista aina viime kädessä ajantasaiset asiakkuusehdot ja korkolukemat Broccin omilta verkkosivuilta ennen säästötilin avaamista tai lainan hakemista. Emme vastaa esittelyssä mahdollisesti esiintyvistä vanhentuneista tiedoista.