Alla näkyvä listaus kertoo suurimmat Suomessa toimivat vakuutusyhtiöt ja niiden markkinaosuudet vahinkovakuutuksista, joita ovat esimerkiksi kotivakuutus, tapaturmavakuutus, liikennevakuutus sekä vapaaehtoinen kasko eli autovakuutus. Taulukko perustuu Finanssialan eli entisen Finanssialan keskusliiton julkaisuun Vakuutusvuosi 2023. Julkaisu ilmestyy vuosittain, viimeksi keväällä 2024.
Vakuutusyhtiö | Markkinaosuus |
---|---|
![]() Pohjola Vakuutus | 32,60 % |
![]() LähiTapiola-ryhmä (POP Vakuutus kuuluu LähiTapiola-ryhmään) | 27,80 % |
![]() If Vahinkovakuutus Oyj | 21,80 % |
![]() Fennia | 9,20 % |
![]() Turva | 2,80 % |
![]() Pohjantähti | 2,40 % |
![]() Alandia | 1,50 % |
Muut | Yhteensä 1,90 % (Suomen Potilasvahinko, Ålands, Nordea ja muut pienemmät) |
Tilasto ei sisällä esimerkiksi henkivakuutuksia eikä työeläkeyhtiöiden eläkevakuutuksia.
Mikä on halvin tai vakuutusehdoiltaan paras vakuutusyhtiö?
Ei ole olemassa yksittäistä vakuutusyhtiötä, joka olisi paras tai edullisin jokaiselle eri vakuutuksenottajalle. Vakuutusten hinnat vaihtelevat riippuen siitä, kuka vakuuttaa ja mitä vakuutetaan.
Esimerkiksi autovakuutusten kohdalla hintaan vaikuttavat kuljettajan riskiprofiili, ajoneuvo sekä vakuutuksen kattavuus. Jos sinä ja ystäväsi kilpailutatte vakuutuksia, halvin yhtiö ei todennäköisesti ole sama molemmille. Tästä syystä eri medioiden julkaisemissa vakuutusvertailuissa on hyvin usein kysytty vakuutustarjoukset useammalle kuin yhdelle esimerkkihenkilölle.
Edullisin vakuutusyhtiö ei myöskään ole paras, jos sen tarjoamat korvaavuusehdot ovat suppeat verrattuna kalliimpaa vakuutusta tarjoavaan yhtiöön. Esimerkiksi kotivakuutusta ottaessa kannattaa olla tarkkana, jotta vahingon sattuessa vakuutus korvaa kaiken tarvittavan. Toisaalta ylimääräisestä tai ylimitoitetusta vakuutusturvasta ei kannata maksaa.
Katso vinkit suosituimpien vakuutusten vertailuun
Artikkeleista löydät myös esimerkkejä siitä, mitä kyseinen vakuutus yleensä maksaa.
Huomioi vähintään nämä asiat, kun vertailet vakuutusyhtiöitä
- Vertaile vakuutusten omavastuita. Omavastuu on se summa, jonka maksat itse vahingon sattuessa ennen kuin vakuutus korvaa loput. Suurempi omavastuu voi pienentää vakuutusmaksuja, mutta toisaalta maksat itse enemmän, jos vahinko osuu kohdalle.
- Kiinnitä huomiota ikävähennyksiin. Ikävähennys tarkoittaa, että korvattava summa pienenee omaisuuden iän perusteella. Tämä on tärkeä tekijä erityisesti kodinkoneiden ja elektroniikan kohdalla, koska vanhempien laitteiden arvo on alhaisempi. Myös vanhojen omakotitalojen kohdalla on syytä olla tarkkana ikävähennysten kanssa.
- Tarkista vakuutusten korvausten enimmäismäärät. Enimmäismäärä asettaa rajan sille, kuinka paljon vakuutus korvaa yksittäisessä vahingossa. Jos raja on liian alhainen, vakuutus ei riitä kattamaan kaikkia vahinkoja.
- Hyödynnä keskittämisedut, jos mahdollista. Keskittämällä useita vakuutuksia samaan yhtiöön voit saada alennuksia. Tämä on hyvä tapa säästää, ja paras vakuutusyhtiö tarjoaa usein houkuttelevia keskittämisbonuksia.
- Varmista, ettei vakuutusturvaan tule katkoksia yhtiötä vaihtaessa. Jos vakuutusturva katkeaa hetkeksikin, voit joutua maksamaan vahingot itse, jos vahinko sattuu siirtymävaiheen aikana.
- Tarkista oikeusturvavakuutuksen kattavuus. Tämä vakuutus voi olla korvaamaton esimerkiksi perhekiistoissa, kuten lapsen huoltajuuteen liittyvissä riidoissa. Kaikki vakuutukset eivät kata tällaisia tilanteita, joten varmista, että kattavuus on riittävä.
- Kysy bonuksista, jos olet ollut asiakkaana pitkään. Vakuutusyhtiöt tarjoavat usein alennuksia pitkäaikaisille asiakkaille, joten pitkä suhde voi tuoda mukanaan taloudellisia etuja.
- Muista tarkistaa myös luottokorttisi tarjoama vakuutusturva. Monet luottokortit sisältävät esimerkiksi matkavakuutuksen ja tuoteturvakuutuksen, jotka astuvat voimaan kortilla maksaessasi. Tällaisten vakuutusten ehtoja kannattaa verrata Suomessa toimivien vakuutusyhtiöiden tarjoamiin tavanomaisiin matka- ja kotivakuutuksiin. Päällekkäisestä vakuutusturvasta ei kannata maksaa, mutta toisaalta monissa luottokorteissa esimerkiksi matkavakuutukset ovat korvausehtojensa puolesta niin sanottuja täydentäviä vakuutuksia.